Syksyn aikana KLL:n kanavissa julkaistaan henkilöstön esittelyjen sarja, jossa tutustutaan Koululiikuntaliiton työntekijöihin ja siihen, mikä heitä työssä liikunnan parissa innostaa.
Sarja voidaan aloittaa yhdistettyyn rekryuutiseen, jossa kerromme että Virpi Hautamäki jatkaa elokuussa 2026 Koululiikuntaliitossa liikunta-asiantuntijana sekä viestintä- ja tapahtumakoordinaattorina Susanna Aulin-Uusikartanon vanhempainvapaan sijaisena.
Koululiikuntaliitto on Hautamäelle tuttu työympäristö, sillä hän on toiminut aiemmin samassa tehtävässä ja ollut mukana kehittämässä erityisesti KLL SM-kilpailuja sekä viestintää ja markkinointia.
– On tosi hienoa jatkaa töitä KLL:lle. Olen jo aiemmin päässyt näkemään, miten valtavan tärkeää työtä liitossa tehdään lasten ja nuorten liikunnan hyväksi. Odotan innolla, että pääsen jälleen tekemään yhteistyötä kilpailutapahtumien merkeissä koulujen, kisajärjestäjien, lajiliittojen ja vapaaehtoisten kanssa ympäri Suomen, Hautamäki kertoo.
Vapaa-ajallaan Hautamäki viihtyy lenkkipoluilla ja luonnossa. Polkujuoksusta on tullut hänelle tärkeä harrastus, ja kesän kohokohta olikin 100 kilometrin ultrajuoksu Ylläksen tunturimaisemissa.
– Oma suhde liikuntaan ja urheiluun on opettanut minulle, että merkittävät tulokset syntyvät pitkäjänteisestä työstä. Sama ajatus pätee myös lasten ja nuorten liikunnan edistämiseen. Pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan suuria vaikutuksia, kun niitä tehdään johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti. Kilpailutapahtumat puolestaan antavat nuorille tärkeitä kokemuksia, niin pettymyksen kuin onnistumisenkin tunteita. Nähdään tapahtumissa!


Koululiikuntaliiton toiminnanjohtaja Kristiina Jakobsson toivottaa Hautamäen tervetulleeksi takaisin KLL tiimiin:
– Virpi on ammattilainen, joka ymmärtää koululaisliikuntaa ja liikkumisen motivaatioita hyvin. Hän on jo aiemmin Susanna Aulin-Uusikartanon sijaisena kehittänyt Koululiikuntaliiton SM-kisoja, viestintää ja markkinointia reippaasti erinomaisin tuloksin! Toivotamme Virpin lämpimästi tervetulleeksi KLL tiimiin!
Syksyn aikana KLL:n kanavissa julkaistaan henkilöstön esittelyjen sarja, jossa tutustutaan Koululiikuntaliiton työntekijöihin ja siihen, mikä heitä työssä liikunnan parissa innostaa.