Navi
Ajankohtaista / KLL -painit Vantaalla

KLL -painit Vantaalla

7.4.2019 13.00

Koululiikuntaliiton mestaruuskisat kreikkalais-roomalaisessa painissa otellaan toukokuussa Vantaalla.
Kisa on suosittu painijoiden keskuudessa, sillä osallistujia on tässä painmuodossa noin 300. Tänä keväänä kilpailut käydään pitkästä aikaa pääkaupunkiseudulla, jossa kisapaikkana on Monitoimikeskus Lumo Korsossa.

Tyttöjen määrä painimolskeilla on nousussa

KLL -painit keräävät tyttöjä mukaan entistä enemmän. Viime syksynä käydyissä KLL -vapaapaineissa Porissa tyttöjä oli molskilla yli 60, kun aiemmin määrä oli 50 paikkeilla. Tyttöjen virallinen painimuoto on vapaapaini. KLL -paineissa on silti tyttöjä mukana myös kreikkalais-roomalaisessa painissa. Tulevan KLL -kisan painoluokkia on lisätty ja muokattu edellisistä kisoista. Tämän lisäyksen seurauksena uskotaan tyttöjä tulevan kisoihin entistä enemmän, varsinkin joulukuussa oteltaviin vapaapaineihin. 

Vantaalle odotetaan 300 painijaa

Ylä-Tikkurilan Kipinän järjestämiin KLL -paineihin odotetaan 300 painijaa. Kisapaikka on sekä liikenneyhteyksien että tilojensa osalta hyvä ja pääkaupunkiseutu houkuttelee muutenkin osallistujia paikalle, uskovat kisajärjestäjät. Painin suosio on kasvussa ja kiinnostus lisääntynyt, kiitos Arvi Savolaisen, Petra Ollin sekä muiden viime aikoina menestyneiden suomalaispainijoiden. Molemmat edellä mainitut ovat myös entisiä mestareita KLL -molskeilta.
Viime kevään kreikkalais-roomalaisen KLL -paineissa Tampereella vantaalaisista painijoista mestaruuden ottivat 16 -vuotiaiden poikien 76 kg sarjassa Alex Suontakanen ja Veeti Kajanne 13 -vuotiaiden poikien 59 kg sarjassa. Tämän kevään kotikisoissa pojilta odotetaan mestaruuden uusimista, mutta se nähdään toukokuussa mihin taidot ja voimat seilloin riittävät?

Koululiikuntaliiton mestaruuspainit otellaan Monitoimikeskus Lumossa Korsossa 18.-19.5.2019. Kisoihin on katsojilla vapaa pääsy.


Lisätietoja
Ylä-Tikkurilan Kipinä
ytkwrestling(at)gmail.com
niina.harkanen(at)gmail.com
p. 050 5258375

Koululiikuntaliitto KLL
terho.tomperi(at)kll.fi
p. 050 5142498