Navi
Ajankohtaista / Koulun oma liikuttaja

Koulun oma liikuttaja

2.8.2019 10.00

Koulun oma liikuttaja -tiedote kolahtaa koulujen postilaatikoihin 12.8. alkavalla viikolla. Netissä tutustut Liikuttajaan jo nyt! Käy valitsemassa juuri sinulle ja teidän koululle sopivat liikuntaideat, jotta tunnin aktiivisuus koulupäivän aikana saavutetaan. 

Pyöräsankarit polkaisee kouluihin ympäri Suomen. "Etsimme pyöräilymyöteisiä yläkouluja, joissa toteutamme Pyöräsankarit-päivän. Mukaan voi hakea nettisivujemme kautta, kertoo Pyöräsankarit-koordinaattori Miikka Mäkelä. Pyöräsankarit ovat osa Pyöräily elämäntavaksi -hanketta, jossa pyöräilya edistetään eri muodoissa yläkoulussa ja toisella asteella. Pyöräily tuodaan osaksi koulun ja oppilaitoksen toimintakulttuuria, jolloin pyörää hyödynnetään osana oppimista, teemapäiviä ja arkimatkoja. Hanketta toteuttavat Koululiikuntaliitto ja Pyöräilykuntien verkosto. 

Sankarit kannustaa liikkumaan ja innostavat eri taitojen harjoitteluun. "Sankarit-toiminnalla haluamme tarjoata jokaiselle koululaiselle ja opettajallekin mahdollisuuden tulla mukaan ja kokea liikkumisen iloa omista lähtökohdistaan. Kaikki tavat liikkua ovat yhtä tärkeitä ja merkityksellisiä", painottaa Sari Turunen Koululiikuntaliitosta. Hyödynnä materiaalit osana valinnaisaineita, teemapäiviä, ilmiöviikkoja, toiminnallsia oppitunteja, kerhotunteja tai välitunteja. 

"Järjestämme palloilusarjat pesäpallossa, jalkapallossa, koripallossa, lentopallossa ja salibandyssä. Palloilusarjat toimivat me-hengen nostatuksessa ja koululaisten osallistamisessa. Tapahtumia järjestettäessä kannattaa oppilaat ottaa mukaan suunnitteluun ja toteutukseen sekä terhdä turnauksista isoja tapahtumia", vinkkaa liikuntakoordinaattori Jani Kangasniemi.  

Syksyn tapahtumakalenteri pullistelee koululaisille tarkoitettuja kisoja ja tapahtumia. "Suunnistus ja yleisurheilu keräävät vuosittain suurimmat osallistujamäärät", kertoo kehittämispäällikkö Terho Tomperi. Vesisankarit-tapahtumia on tulossa useita kymmeniä eri puolelle Suomea. Kurkkaa tapahtumatiedot nettisivuilta. 

Mukavaa lukuvuoden alkua ja liikkumisen iloa!