Koululiikuntaliiton pitkäaikainen kehittämispäällikkö Terho Tomperi jää eläkkeelle 1.5.2022. Susanna Aulin jatkaa liikunta-asiantuntijana koululaisten yksilökisojen ja Power Moverin parissa. Vesisankarit-koordinaattorina aloitti Paula Liljeström 28.3.
Terho Tomperi ehti tehdä Koululiikuntaliitossa huikean 31 vuoden työuran. Terhon työhistoria alkoi liikunnanopettajana ja liikunnanohjaajana. Järjestötyöoppinsa hän sai Lentopalloliitosta, josta siirtyi vuonna 1991 Koululiikuntaliittoon. ”Aloitin Koululiikuntaliitossa aikana, jolloin ei ollut sähköpostia, kännykkää tai nettisivustoja. Ilmoittautuminen kisoihin hoidettiin faxilla, kirjepostilla tai puhelimella”, muistelee Terho Tomperi työvuosiensa alkutaivalta.
Terho on ehtinyt vuosien aikana olla mukana monissa liikuntakampanjoissa, joista vuonna 1996 käynnistynyt Power Mover-toiminta on käynnissä edelleen. Vuosien varrella Power Mover on kannustanut tanssien pariin kaksi miljoona koululaista. Terho on oikeutetusti Mr Power Mover. Vuosien varrella sadat opettajat, monet eri artistit sekä tanssinopettajat ja koreografit ovat yhdessä Terhon kanssa vieneet tanssi-innostusta koululaisille.
Musikaaliselle miehelle Power Mover -matka on ollut ikimuistoinen. ”Power Mover toiminta on liikuttanut todella paljon sekä koululaisia että opettajia yli 25-vuoden aikana. Toivoisin toiminnan jatkuvan ja uudistuvan nuorten toiveiden suunnassa”, sanoo Terho Tomperi. Yhdistettynä musiikki ja liikunta toimii vahvasti mielen ja fyysisen kunnon ylläpitäjänä, jatkaa Tomperi.
Kuluneista vuosista Terho nostaa esille liikuntainnostuksen. ”Kolmesta vuosikymmenestä Koululiikuntaliitossa on jäänyt vahvasti mieleen monia innokkaita ihmisiä urheilun ja liikunnan kentiltä. Eri lajeihin ja seuroihin sitoutuneet ihmiset, sekä sadat opettajat ovat antaneet omalle työlleni hyvät perusteet liikuttaa lapsia, nuoria ja myös opettajia. Tapahtumien järjestämisessä on menty vahvasti eteenpäin, kun niistä on tullut tarkasti ja ammattimaisesti hoidettuja”.
”Tulevaisuudessa on tarkoitus jatkaa omaa liikkumista terveyden säilyttämiseksi, hoitaa ja viihtyä lastenlapsien kanssa, opetella soittamaan jotain soitinta sekä nauttia mökillä rennoista eläkepäivistä”, suunnittelee Terho eläkepäiviensä ohjelmaa ja toteaa lopuksi: ”Koululiikuntaliitolle toivon menestystä ja oikeita valintoja kouluyhteisön liikuttamiseksi”!