Hyppää sisältöön

KLL onnittelee Jani Kangasniemeä

Koululiikuntaliitto onnittelee lämpimästi 50-vuotispäivän johdosta pitkäaikaista työntekijäänsä Jani Kangasniemeä.

Janin matka Koululiikuntaliitossa alkoi elokuussa 1996, ja kolmen vuosikymmenen aikana hän on ollut keskeinen osa liiton toimintaa – niin kentällä kuin kulissien takana. Jani aloitti KLL:ssä liikunnan ja urheilun parissa nuoruuden innolla ja otti pian vastuulleen palloilusarjat, kansainvälisen toiminnan sekä opettajaliikunnan kehittämisen. Jo varhaisessa vaiheessa Jani oli mukana digitalisoimassa KLL:n toimintaa ja teki liiton ensimmäiset kotisivut.

Työssään Jani on ollut mukana suunnittelemassa, käynnistämässä ja kehittämässä lukuisia kampanjoita, jotka ovat liikuttaneet yhteensä jo yli miljoonaa suomalaista. Hänen käsialaansa tai työpanostaan löytyy muun muassa Sopulivaelluksesta, Power Moverista, FutsalSkabasta, Pallosankareista ja monista muistakin tapahtumista ja projekteista.

Jani on työyhteisössään pidetty kollega, johon voi aina luottaa. Hän tekee työtään suurella sydämellä koululaisten ja opettajien hyväksi. Janin laajat verkostot, rauhallinen asiantuntijuus ja muiden auttaminen ovat hänen tunnusmerkkejään ja hän on vienyt Koululiikuntaliiton toimintaa eteenpäin laaja-alaisesti koko uransa ajan.

Jani Kangasniemi KLL risteilyllä
KLL:n puheenjohtaja Vesa Haapala onnittelemassa Jani Kangasniemeä merkkipäivän johdosta.

Vuonna 2017 Jani sai Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristin tunnustuksena pitkäaikaisesta ja vaikuttavasta työstään. Hänelle on myönnetty myös Koululiikuntaliiton kultainen ansiomerkki.

Iso kiitos KLL:n luottopakille – ja onnea 50-vuotispäivän johdosta.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Kuulet uusimmat uutisemme seitsemän kertaa vuodessa.
Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa uutiskirjeen linkistä.