Hyppää sisältöön

KLL PAINIKISAAN HYVÄ OSANOTTO

Koululiikuntaliiton painikisat ovat olleet ”korona tauolla” lähes kaksi vuotta. Tulevana viikonloppuna tauko päättyy, kun Muhoksen Tähtiareenalla järjestetään vihdoin kreikkalais-roomalaisen painin KLL -kisat. Kisojen yllä on ollut pelko peruutuksesta, kun koronaan sairastuneiden määrä on syksyn aikana kasvanut. Kisoihin on ilmoittautunut 240 painijaa. Vanhimpien ikäluokkien, eli 20 -vuotiaiden sarjoihin osanotto jäi vaisuksi, mutta nuorempien sarjoihin tullaan isolla joukolla.

Paini kerää kaksipäiväiseen kisaan osallistujia parhaiten 13 -vuotiaiden painoluokkiin. Tällä kerralla eniten painijoita ilmoittautui 42kg poikien painoluokkaan, peräti 20 . Yläkouluikäisten 16-vuotiaiden poikien 58kg ja 63kg painoluokkiin ilmoittautui myös hienosti painijoita, kymmenen molempiin. 13-vuotiaiden tyttöjen 43kg sarja keräsi kahdeksan ilmoittautunutta.
Paini on kamppailulajin luonteensa vuoksi kärsinyt korona-ajasta. Tämä näkyy myös KLL:n kisoissa normaalia pienempänä osallistujamääränä, etenkin vanhimmissa ikäluokissa.

Muhos on aktiivinen paikkakunta painin osalta. Paikkakunnan seura, Muhoksen Voitto on valmistautunut näiden KLL -kisojen järjestämiseen pitkään. Kisat oli tarkoitus järjestää alun perin toukokuussa 2020 ja väliin mahtuu kolme ajankohdan siirtoa ennen kuin ne voidaan toteuttaa. Kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Helena Kohtalo-Törmänen kertoi järjestäjien valmistautuneet kisoihin pitkään ja huolellisesti. ”Olemme keskustelleet paikallisten terveysviranomaisten kanssa ja heidän ohjeiden mukaisesti kisapaikalla noudatetaan koronarajoituksia mm. etäisyyksien, käsihygienian ja maskinkäytön osalta. Katsojia emme voi kisoihin ottaa, mutta kisoista on tulossa livestriimaus otteluista kiinnostuneille vanhemmille ja muille tukijoille,” kertoi Kohtalo-Törmänen.
Muhoksen Voitto ja Koululiikuntaliitto toivottavat osallistujat tervetulleeksi KLL -paineihin teemalla ”Terveenä kisoihin ja kisoista kotiin”.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Kuulet uusimmat uutisemme seitsemän kertaa vuodessa.
Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa uutiskirjeen linkistä.