Hyppää sisältöön

Koululiikuntaliiton tapahtumien koronasuositukset

Tapahtumissamme ehkäisemme mahdollisimman kattavasti koronan leviämistä omilla toimillamme ja odotamme samaa myös kaikilta osallistujilta, huoltajilta sekä tapahtuman järjestäjiltä. 

Koululiikuntaliiton tapahtumissa noudatetaan viranomaisten sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön asettamia määräyksiä ja suosituksia. 

Osallistuminen ja kohtaamiset 

Tapahtumaan ei saa osallistua oireisena. Vältetään turhia fyysisiä kontakteja. Vältetään kättelyitä, kättelyn voi kuitata reippaalla nyökkäyksellä sekä katsekontaktilla. 

Tapahtuman aikana estetään erityisesti sisätilojen ruuhkautumiset. Jonottaessa pidetään vähintään 1,5 m etäisyydet. Mahdollisuuksien mukaan pukeudutaan tapahtuman mukaisesti jo kotoa lähdettäessä. Vältetään pukutilojen käyttöä. 

Ruokailut ja yleisö 

Tapahtuman mahdolliset ruokailut tulee hoitaa porrastetusti tapahtumanjärjestäjän ohjeiden mukaisesti. Näin vältämme turhia ruuhkia. 

Sisätapahtumat järjestetään lähtökohtaisesti ilman yleisöä. Myös ulkotapahtumissa tulee järjestäjän mahdollistaa yleisölle riittävät turvavälit. Yleisötilaisuuteen, yleiseen kokoontumiseen tai julkiseen tilaan, jossa on muita henkilöitä samanaikaisesti paikalla, ei saa tulla, jos on sairastumiseen viittaavia oireita. 

Hygienia

HYVÄ KÄSI- JA YSKIMISHYGIENIA ESTÄÄ TARTUNTOJA! Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana. Tultaessa sisätilaan kädet pestään vedellä ja saippualla, sekä aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen. Kädet pestään aina ennen ruokailua. Jos käsienpesu ei ole mahdollista, käytetään käsidesiä. 

Mikäli henkilö sairastuu tapahtuman aikana, tulee hänen välittömästi poistua tapahtuma-alueelta (kenttä, halli, ruokala, kisa-alue) ja informoitava tapahtumapäällikköä tilanteesta. Tapahtumapäällikön puhelinnumero löytyy tapahtumainfosta. 

Lisätietoja KLL:n tapahtumista ja tapahtumien vastaavista henkilöistä löytyy osoitteesta https://www.kll.fi/tapahtumat/ 

Lataa suositukset PDF-muodossa

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Kuulet uusimmat uutisemme seitsemän kertaa vuodessa.
Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa uutiskirjeen linkistä.