Hyppää sisältöön

Loistava määrä osallistujia KLL:n painimestaruuskilpailuissa

Koululiikuntaliiton vapaapainin mestaruuskilpailut painitaan Jyväskylässä lauantaina 16.12.2023 klo 11.00 alkaen. Samalla juhlistetaan Paini-Ässät ry:n 60-vuotista taivalta painin parissa. Kisaamaan ilmoittautui upeat lähes 350 oppilasta yli 215 koulusta ja 72 kunnasta.

Painijoita on 7-vuotiaiden sarjasta aina 20-vuotiaisiin asti. Sarjoissa kilpaillaan useammissa painoluokissa. Kisoja isännöi Jyvässeudun Paini-Ässät sekä Vaajakosken Kuohun painijaosto.

”Seurat ovat tehneet suuren määrän talkootunteja saadakseen kilpailijoille ikimuistoiset ja erinomaiset kilpailut. Ilahduttavaa on nähdä mukaan lähteneiden painijoiden määrän suurta kasvua”, sanoo Koululiikuntaliiton liikunta-asiantuntija Susanna Aulin-Uusikartano.

60-vuotisjuhlavuosi

Jyvässeudun Paini-Ässät ry perustettiin usean paikallisen painiseuran edustajan voimin heinäkuussa 1963. Seura täytti tänä vuonna 60-vuotta ja mestaruuskilpailujen ohella juhlitaankin seuran pitkää historiaa painin äärellä.  

Seurassa vahvana punaisena lankana on se, että etenkin nuorten toiminta olisi maksutonta, tulevaisuuden tähtivääntäjien ja liikunnan harrastajien alkavaa uraa ei haluta tappaa rahastamalla. Paini-Ässien toiminnallinen ideologia pohjautuukin vuonna 1963 käynnistyneeseen perinteiseen talkootyövetoiseen seuratoimintaan.

Kilpailut järjestetään seurayhteistyönä

”Kilpailujen järjestelyt ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, vaikka meistä järjestäjistä kaikki käyvät ansiotöissä. Muutamia pulmakohtia mahtui matkaan, jotka viivästyttivät hieman järjestelyjä. Kuitenkin kaikki asiat olemme saaneet vietyä eteenpäin, vaikka vaatinutkin välillä yömyöhälle työskentelyä”, kommentoi Paini-Ässien Jari Rantala.

Ilmoittautuneita oli huikeat 350, joka on suurin määrä painijoita yli 10 vuoteen. Osallistuvien mukaan näyttäisi siltä, että tiukimpia sarjoja tullee olemaan 14–16-vuotiaiden poikien 62 kg sekä 80 kg sarjoissa. Lisäksi tyttöjen 15–20-vuotiaiden 52 kg ja 59 kg sarjoissa.

”KLL:n kilpailut ovat samalla Jyvässeudun Paini-Ässät ry:n 60-vuotisjuhlakilpailu ja seurallemme tärkeä asia. On vierähtänyt jo vuosia, kun näin isot kilpailut seura on saanut järjestettäväkseen. Emmekä olisi näitä kilpailuja pystyneet täysin omin voimin järjestämään, jos emme olisi saaneet Vaajakosken Kuohun painijaostoa avuksemme. Seurojen välinen yhteistyö on tärkeää. Koen suureksi kunniakseni toimia seuran puheenjohtajana ja näiden kilpailujen kilpailujohtajana. Haluan olla tavallani kunnioittaa näiden kilpailujen järjestäjänä seuran perustajaa Kauko Jaatista ja oman urani aikaista edesmennyttä valmentajaani Olympiavoittaja Rauno Mäkistä”, Rantala päättää.

Jyvässeudun Paini-Ässät, Vaajakosken Kuohu sekä Koululiikuntaliitto toivottavat kaikki katsojat tervetulleiksi nauttimaan kilpailutunnelmasta paikanpäälle. Kilpailuja pääsee seuraamaan myös striimin kautta, jos on estynyt saapumasta paikalle.

____

Lisätietoa:

Ilmoittautuneet kunnittain (ei jälki-ilmoittautuneita) https://www.lyyti.fi/e/?p=s&k=aa837849e47dc10e0f86

Jari Rantala, Jyvässeudun Paini-Ässät p.040 511 2353, jari.rj.rantala@live.com

Susanna Aulin-Uusikartano, liikunta-asiantuntija, Koululiikuntaliitto p. 044 350 2602, susanna.aulin-uusikartano@kll.fi

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Kuulet uusimmat uutisemme seitsemän kertaa vuodessa.
Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa uutiskirjeen linkistä.