Hyppää sisältöön

Onnistu oppilaiden osallistamisessa

Nuorilla on halu tulla kuulluksi ja vaikuttaa. Meidän aikuisten tehtävänä on antaa siihen mahdollisuus. Koululiikuntaliitto ja Opinkirjo ovat onnistuneesti osallistaneet koululaisia eri toimintoihin yhteistyössä opettajien kanssa. Jaamme ajatuksiamme, joista opettajana poimit arkeesi parhaiten sopivat toimintatavat.

Pyöräsankarit-koulujen Pyörätiimit koulutettiin osallistaen etäyhteyksin suunnittelemaan ja toteuttamaan pyöräilytoimintaa koulussaan. Pyörätiimin nuorilla on paras tuntemus  koulua ympäröivästä maastosta ja kokemusta, mitkä asiat innostavat nuoret mukaan. Pyörätiimi tarjosi erilaisille toimijoille mahdollisuuden kehittyä. Pyörätiimissä tarvetta oli mm. viestijöille, koordinoijille, ohjaajille, pyörän huoltajille, kuvaajille, kuuluttajille, rakentajille, roudaajille ja ideoijille.  Jokainen nuori pystyi löytämään itselleen kiinnostavan tehtävän. Turvallisuusasiat Pyörätiimiläiset miettivät yhdessä mukana olevien ohjaavien opettajien kanssa. Pyörätiimit saivat kerran kuukaudessa vinkkejä, mitä pyöräilyyn liittyviä tehtäviä  tehdä eri kuukausina. Tiimit kehittivät saamiaan vinkkejä ja toteuttivat kouluunsa sopivia aktiviteettejä. Jaoimme koulujen somepostauksia Koululiikuntaliiton sometileillä.  Opettajat kouluissa mahdollistivat nuorten onnistumisen antamalla heidän ideoilleen ja ajatuksilleen mahdollisuuden toteutua. Opettajat sanoivat KYLLÄ ja esittivät tarkentavia kysymyksiä toiminnan turvallisuuden tai laadun varmistamiseksi.  

Kokemuksemme  mukaan nuorten aloitteisiin kannattaa tarttua herkästi. Esimerkiksi Opinkirjo toteutti  rovaniemeläisen yläkoululaisten aloitteen koulujen yhteisestä tapaamisesta. Tapaamisen  tavoitteena oli antaa nuorten pohtia, miten koulut toteuttavat “korona-exitin” ja millaista yhteisöllistä toimintaa kouluissa voidaan taas järjestää. Me aikuiset hieman jännitimme sitä, että etänä toteutetuista ryhmätöissä nuorilla ei ollut fasilitaattoria. Nuorten  ryhmäytymiseen oli myös niukasti aikaa. Keskustelu ryhmissä oli kuitenkin tuloksekasta ja tehokasta. Suunnittelussa mukana olleet nuoret tiesivät hyvin muiden nuorten valmiuden keskusteluihin ja ideointiin yhdessä. 

Osallisuustyön päämääriä on todella moninaisia. Saamme varmasti parempia päätöksiä, kun kuullaan tarkalla korvalla niitä, keihin päätösten vaikutukset koskevat. Saadaan selville ennakoimattomia vaikutuksia tai havahdutaan päätösten yhteisvaikutuksiin. Osallisuustyö tuottaa iloa, innostusta ja motivaatiota sekä on hyvinvoinnin lähde. 

Kolme askelta osallistavaan tekemiseen: 

Ensimmäiseksi  toteutetaan ja suositaan “nuorten näköistä toimintaa”. Kestetään, että se saattaa poiketa aikuisten ennakkokäsityksistä. Toisena varmistetaan yhdessä nuorten kanssa turvallisuuteen (fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen) liittyvät asiat, jotta kaikilla on varmasti mukavaa olla toiminnassa mukana. Kolmantena anna aikuisena tilaa nuorille ja mahdollisuus muutokseen. Emme tyydy toimimaan niin kuin ennenkin on toimittu vaan uskallamme ottaa riskin ja tehdä asioita toisin.

Lähde osallisuuteen rohkeasti pienin askelin. Esimerkisi anna nuorten päättää kahdesta työskentelymenetelmästä mieleisensä, jolla tehtävä toteutetaan. Lisää aktiivisuutta – nuoret yksin, parina tai ryhmässä vastaavat vuorollaan kahden minuutin taukoliikunnan organisoinnista opettajan kanssa yhdessä sovittuna hetkenä. 

Uskalla olla rohkea ja antaa nuorille mahdollisuus.

Ajatuksiaan osallisuudesta jakoivat Tiina Karhuvirta, Opinkirjo ja Sari Turunen, Koululiikuntaliitto.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Kuulet uusimmat uutisemme seitsemän kertaa vuodessa.
Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa uutiskirjeen linkistä.