Hyppää sisältöön

Power Mover video liikkuu discossa!

Uusi tammikuussa 2021 ilmestyvä Power Mover video liikkuu discossa. Videon teemana on molemmissa tansseissa disco, vaikka niiden rytmit poikkeavat perinteisestä discotanssista. Kaksi uutta tanssia saavat koko koulun liikkeelle. Tiia Redsven-Heino jatkaa opettajana kolmatta vuotta uudella videolla. Hänen tanssi sopii erityisesti alakoululaisille, mutta kokonaisuus sopii myös vanhemmillekin oppilaille. Tanssissa on helppo koregrafia ja se innostaa vetävän musiikin kautta liikkeelle. Musiikkina on Herrat -yhtyeen “Elämä on disco -kappale”.
Toisen tanssin videolla opettaa taitava koreografi ja tanssija Sebastian Visa. Musiikkina on Sebastianin oma Whippaan -biisi. Sebastianin kuviot ovat mielenkiintoisia ja sopivat tästä tyylistä innostuville koululaisille.
Molemmat tanssit on opetettu ja kuvattu selkeästi, joten tanssien oppiminen videon avulla onnistuu erittäin hyvin.
Power Mover 2021 videolla on lisäksi tietoa EHYT ry:n ehkäisevästä päihdetyöstä kouluille, sekä esimerkkejä Koululiikuntaliiton viidestä Sankarit -toiminnasta käytännössä.
Uuden videon saat liittymällä Power Mover klubiin 39€ hinnalla. Klubikoulut saavat videon lisäksi alennuksen Oman tanssin kisan ryhmäsarjojen osallistumismaksuista ja maksuttoman “Työkaluja tanssin opetukseen” -webinaarin helmikuussa.
Power Mover klubiin voi liittyä täältä.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Kuulet uusimmat uutisemme seitsemän kertaa vuodessa.
Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa uutiskirjeen linkistä.