Oli jälleen aika suunnata kohti pohjoista. Koululiikuntaliiton sopulivaellus 2025 suuntautui tänä vuonna Käsivarren karuun, mutta niin kauniiseen erämaahan, keskelle Suomen korkeimpia tuntureita, mutkittelevia jokia ja puuttomia paljakoita. Paikkaan, jossa kännykkä ei kuulu ja palvelukeskuksena toimii vuolaasti virtaava joki. Alta voit lukaista pienen yleiskatsauksen vaelluksestamme ja matkakertomuksen sissiryhmän näkövinkkelistä.
Sopulivaellukselle osallistuvat voivat totuttuun tapaan valita omiin mieltymyksiinsä ja kuntotasoonsa sopivan ryhmän, joko nautiskelijat tai sissit. Nautiskelijat liikkuvat maastossa lyhyempiä päivämatkoja, usein yhdestä leiristä käsin, tehden päiväretkiä kevyin kantamuksin. Tällä kertaa nautiskelijatkin etenivät maastossa päivittäin vaihtaen leiriä kuten sissiryhmä tyypillisesti tekee. Sunnuntai-illasta perjantaiaamuun kestävällä vaelluksella nautiskelijoille kertyi matkaa maastossa noin 60 km. Hieman tottuneemmille vaeltajille suunnattu sissiryhmä eteni maastossa noin 100 km. Itse toimin sissiryhmän toisena ohjaajana ja kerron seuraavaksi pääpiirteittäin ryhmämme ikimuistoisesta vaelluksesta Suomen Käsivarren erämaa-alueella.
Norjan puolelta jalkautuminen maastoon
Sunnuntaina 20.7.2025 noin klo.17.30 laskeuduimme linja-autosta Norjan puolella parikymmentä kilometriä Kilpisjärveltä pohjoiseen. Rinkat selkään, porukka kasaan, lyhyet esittäytymiset ja matka alkakoon. Ensimmäisenä iltana etenimme kauniin Didnojoen vierustaa kohti Lossuhyttania, jossa oli alun perin tarkoitus viettää ensimmäinen yö. Matkaa ensimmäiselle päivälle oli ajateltu 12km. Saavuttuamme vielä Norjan puolella olevalle Lossuhytan tuvalle saimme vahvistuksen ennakkotietoihin, paikka oli hyvin kivikkoinen, joten jatkoimme matkaa vielä pari kilometriä Suomen puolella sijaitsevalle Lossujärven tuvalle. Mikäs Lapin kesän yöttömässä yössä on vaellellessa. Lossujärven ympäristö oli oiva paikka leiriytyä.
Maanantaina lähdimme matkaan klo.10.00 aikaan. Etenimme Urtasjoen vartta helteisessä säässä kohti Urtashotellin autiotupaa, jossa nautimme lounaan. Urtasjoki leveni välillä järviksi ja maisema muuttui sen myötä avarammaksi, vaikka melko avarat ne olivat olleet siihenkin asti sillä alueella ei paljoa puita näkynyt. Peräkkäisen kolmen järven muodostelmasta viimeisen, Luohtojärven jälkeen kuljimme edelleen hetken matkaa vuolaasti virtaavan Urtasjoen vartta. Aloin katsomaan jokea sillä silmällä, että mistä pääsisimme siitä ylitse. Sopivaa joen ylityspaikkaa jouduin toisen ohjaajan ja erään ryhmän jäsenen kanssa etsimään tovin sillä joen virtaus ja syvyys mietitytti. Kävimme toisen ohjaajan kanssa kokeilemassa ylitystä ja totesimme ylityspaikan löytyneen. Pieniä purojen ylityksiä oli ollutkin jo matkan varrella, mutta seuraavaksi olisi luvassa hieman haastavampi kahlaus. Ylitys sujui ryhmältä mallikkaasti toinen toistaan tukien. Ylityksen jälkeen suuntasimme kohti seuraavaa leiripaikkaa Pitsusjärveä, jossa olimmekin kaksi yötä peräkkäin. Matkalla ihailimme vielä yhtä Suomen suurimmista ja kuuluisimmista vesiputouksista Pitsusköngästä. Sää oli edelleen lämmin ja aurinkoinen.
Kohti Haltia
Tiistaina oli sitten luvassa Suomen huipulle kapuaminen, kun heti aamupuurojen jälkeen klo. 8.30 lähdimme vaeltamaan määränpäänä Suomen korkeimman tunturin Haltin huippu. No kokemus oli sitä myös, huippu. Aurinkoisessa, jopa helteisessä säässä päästiin Huiputtamaan Halti. Laelta avautui huikeat näkymät alas laaksoon sekä Norjan lumihuippuisille tuntureille. Aikamme maisemia ihailtuamme jätimme Haltin huipun taaksemme ja suuntasimme takaisin Pitsusjärven leiriimme, johon oli huipulta matkaa noin 10 km. Saattoipa joku jopa laskea pyllymäkeä Haltin osittain lumisia rinteitä alas sekä pulahtaa virkistävässä purossa matkan varrella. Illalla saavuimme Pitsusjärvelle, jossa meillä olikin jo teltat valmiina pystyssä edellisen yön jäljiltä. Iltatuokiomme jälkeen vietimme toisen yön Pitsusjärven rannassa.
Keskiviikkona aloitimme vaelluspäivämme klo. 8.30. Säästä oli tulossa jälleen aurinkoinen ja helteinen. Suuntasimme kohti Meekonjärveä, jossa söimme lounaan. Kuljimme toistamiseen Pitsuskönkään putouksen ohitse ja vietimme tauon veden voimaa ihaillen. Lounaan jälkeen lähdimme nousemaan Gahperusvarritunturin laitamia kohti seuraavaa yöpymispaikkaamme Kuonjarjokea. Pari kilometriä noustuamme halukkaat saivat käydä Saivaaran huipulla. Saivaara on terävähuippuinen tunturi, joka kohoaa 830 metriin meren pinnasta ja on tunnettu erityisesti presidentti Urho Kekkosen kunniaksi tehdystä muistolaatasta, joka komeilee tämän jylhän luonnonmonumentin huipulla. Huipulta avautuu mahtavat näkymät Meekonlaakson järville ja saattaa sieltä tarkkasilmäinen bongata myös Haltinkin. Saivaaralta lasketeltiin avonaista tunturiylänköä kohti Kuonjarjokea johon myös nautiskelijat olivat leiriytyneet.
Torstai oli sitten viimeinen kokonainen vaelluspäivä. Aamutoimien jälkeen aloitimme vaelluspäivämme totutusti klo. 8.30. Kuljimme avonaista tunturiylänköä kohti Kilpisjärveä. Jo muutamat kilometrit vaellettuamme avautui näkymät kauas myös Norjan puolen tuntureille ja monille tuttu Saanatunturi komeili edessämme jyrkkine rinteineen. Lounaan söimme Saarijärven tupien edustalla. Paikka oli järven rannassa, jonka takaa kohosi useita tuntureita joista Kilpisjärven mahtava Saana korostui selvästi. Lounaalla päätimme, että halukkaat voivat käydä Muurivaaran päällä, joka oli melkein matkan varrella. Edelleen kelit suosivat ja Muurivaaran päältä avautui näkymät pitkälle erämaahan. Loppumatka eteni yhteensä 800 km:n pituista Kalottireittiä pitkin viimeiseen telttayöpymiseen Cahkaljärvelle. Järven rannalta löytyi erinomaiset telttapaikat ja ilta oli aurinkoinen ja lämmin. Viimeisenä iltana meidän iltatuokiomme venähti 1.5 tunnin mittaiseksi sillä olihan tällaisesta yhteisestä vaelluksesta paljon kokemuksia ja sattumuksia jaettavana. Ryhmähenki oli parasta sissiluokkaa. Moni koki saavansa voimaa ryhmästämme omalle vaellukselleen.
Perjantaina oli enää helppo nakki siirtyä selkeää hyväkulkuista polkua muutama kilometri Kilpisjärvelle ja jättää erämaa tältä erää taakseen. Minulle jäi sellainen tunne, että Käsivarren erämaa teki moneen vaikutuksen. Allekirjoittaneeseen ainakin.
Omia polkujani vaeltaen,
Terveisin
Sissiryhmän ohjaaja Petri Heinonen
