Hyppää sisältöön

Suunnistukseen vahva osallistujajoukko

Koululiikuntaliiton suunnistuskisat Haminassa 8. – 9. lokakuuta saavat upean osallistujajoukon.
Ensimmäisen kisapäivän henkilökohtaiseen kisaan ilmoittautui hienosti 868 suunnistajaa. Eniten osallistujia ilmoittautui 9-vuotiaiden rastireiteille eli RR9 -sarjoihin sekä 12-v. sarjoihin. Edellisten kisojen tapaan suunnistajia tulee laajasti eri puolilta maata, tällä kertaa 113 kunnasta.

Haminan kisojen tapahtumakeskus on Ruissalon liikunta-, urheilu- ja koulukeskus. Tapahtumakeskuksesta on noin kilometrin kävelymatka henkilökohtaisen kisan lähtöpaikoille. Viestien kilpailukeskus sijaitsee tapahtumakeskuksen välittömässä läheisyydessä.
Viestijoukkueita ilmoittautui toisen päivän kisaan 194. Joukkueessa on kolme suunnistajaa ja sarjoja on viisi.

Kilpailun järjestävä seura Vehkalahden Veikot saivat juuri järjestettyä yösuunnistuksen SM -kisat ja nyt on vuorossa toinen iso tapahtuma kahden viikon sisällä. Valmistautuminen Koululiikuntaliiton kisaan on sujunut hyvin, vaikka normaalisti elokuussa pidettävä tapahtuma siirtyi lokakuun alkuun.

Kilpailujen tulokset löytyvät: https://www.vehkalahdenveikot.fi/kll2021/lahtolistat-ja-tulokset/

Tapahtuman live stream löytyy: https://www.youtube.com/watch?v=MbI1U93I-Rw

Koululiikuntaliitto ja Vehkalahden Veikot toivottavat kilpailijat huoltojoukkoineen tervetulleeksi Haminaan!

Lisätietoja:
Kilpailunjohtaja Annika Takanen,
p. 040 5271666,  annika.takanen(at)vehkalahdenveikot.fi
Pääsihteeri
 Anniina Heikkinen,
p. 050 385 2453, anniina.heikkinen(at)vehkalahdenveikot.fi  
Koululiikuntaliitto, Terho Tomperi terho.tomperi(at)kll.fi

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Kuulet uusimmat uutisemme seitsemän kertaa vuodessa.
Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa uutiskirjeen linkistä.