Hyppää sisältöön

Vesisankarit-kouluiksi haki 90 koulua ympäri Suomen!

Vesisankarit-hanke reagoi vallitsevaan koronatilanteeseen ja suuntaa purjeensa ala- ja yhtenäiskouluihin vuonna 2021.

Vesisankarit-hanke on vuodesta 2015 kannustanut monipuolisten vesillä liikkumisen taitojen harjoitteluun uimahalleissa järjestetyissä koululais- ja yleisötapahtumissa ympäri Suomen. Ennen koronasulkuja Vesisankarit saavutti melkoisen rajapyykin, kun maaginen 50 000 tapahtumaosallistujan raja meni rikki. Tapahtumien ollessa tauolla Vesisankarit otti uuden kurssin ja käänsi suunnan ala- ja yhtenäiskouluihin.

Tammikuun puolivälissä avattiin kaikille kouluille avoin Vesisankarit-kouluhaku. Yhteensä huikeat 90 koulua ympäri Suomen haki mukaan. Vesisankarit-kouluissa opetellaan vesiturvallisuus-, vesipelastus- sekä vesillä liikkumisen taitoja esimerkiksi osana oppitunteja, välituntitoimintana ja valinnaisaineena. Ensimmäiset koulutukset alkavat jo lähiviikkoina. 

Hanke tarjoaa monipuolista ja käyttövalmista materiaalia, jota koulu hyödyntää toimintakulttuuriinsa sopivalla tavalla. Osa materiaaleista sopii myös sellaisenaan etäopetukseen.

”Kysyntää näille tärkeille tiedoille ja taidoille on. On hienoa nähdä, että koulut kaikesta kiireestä huolimatta tarttuvat tarjottuun mahdollisuuteen ja haluavat kehittää oppilaidensa vesiturvallisuus- ja vesillä liikkumisen taitoja”, sanoo Vesisankarit-koordinaattorina toimiva Susanna Aulin Koululiikuntaliitosta.

Koronavuosi oli petollinen jäällä liikkujille

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto tiedottaa koronavuoden olleen petollinen jäällä liikkujille. Mittaushistorian lämpimin vuosi, lisääntynyt luonnossa liikkuminen sekä heikot jäät lisäsivät merkittävästi jäihin vajoamisen seurauksena hukkuneita. Vuonna 2020 jäihin hukkui 28 ihmistä, mikä on 22 enemmän kuin edeltävänä vuonna.

Kouluilla on mahdollisuus tarttua tähän ajankohtaiseen ja tärkeään aiheeseen Vesisankareiden jääturvallisuusmateriaalin avulla. Innostavilla tehtävillä ja harjoitteilla oppilaat oppivat jääturvallisuuden perusteet, pelastamistaidot sekä tärkeimmän viestin – ilman jään vaaranpaikkoja tuntevaa huoltajaa jäälle ei ole mitään asiaa. 

Koululiikuntaliiton koordinoimassa Vesisankarit-hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Hanketta tukee Reijo Rautauoman säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lisätietoa hankkeesta: www.vesisankarit.fi.

—————————————————————-

Lisätietoa Vesisankarit-hankkeesta:

Susanna Aulin, Vesisankarit-koordinaattori, Koululiikuntaliitto, p. 044 3502602 ja susanna.aulin@kll.fi

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Kuulet uusimmat uutisemme seitsemän kertaa vuodessa.
Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa uutiskirjeen linkistä.