Asikkalan Vääksyn Urheilukeskuksessa koettiin todellinen talviurheilun juhla, kun yli 550 koululaista ympäri Suomen kokoontui kilpailemaan Koululiikuntaliiton SM-hiihdoissa 20.–22.2.2026. Kolmipäiväinen tapahtuma tarjosi vauhdikkaita suorituksia, onnistumisen elämyksiä sekä ennen kaikkea vahvaa yhteisöllisyyden tunnetta.
Kilpailuissa nähtiin perinteisen ja vapaan hiihtotavan lisäksi myös vauhdikas XCX-hiihto, jossa korostuivat ketteryys, tasapaino ja nopeat reitinvalinnat. Monipuolinen kilpailuohjelma tarjosi jokaiselle osallistujalle mahdollisuuden haastaa itseään ja kokea onnistumisia omalla tasollaan.
Merkittävä askel kohti yhdenvertaisempaa kilpailutoimintaa
Tämän vuoden kilpailuissa nähtiin historiallinen uudistus, kun ohjelmassa olivat ensimmäistä kertaa mukana myös parasarjat. Uudistus on tärkeä askel kohti entistä yhdenvertaisempaa kilpailutoimintaa, jossa yhä useammalla lapsella ja nuorella on mahdollisuus osallistua omista lähtökohdistaan.
Onnistunut tapahtuma syntyy yhdessä
Asikkalan kilpailut olivat paljon enemmän kuin pelkät hiihtokilpailut – ne olivat koko yhteisön yhteinen ponnistus. Kilpailujen viestintävastaava Niina Hietamäki kuvaa tapahtuman merkitystä Asikkalalle näin:
”KLL-hiihdot olivat meille hieno mahdollisuus näyttää parhaita puoliamme. Ylpeänä saimme esitellä laadukkaita liikuntapaikkojamme ja uusia koulujamme luonnon ja järvien ympäröimänä. Tapahtuma vahvisti Asikkalan profiilia aktiivisena, liikuntaan panostavana ja vieraanvaraisena alueena.”
Tapahtuma toi alueelle myös konkreettista elinvoimaa:
”Paikalliset majoitukset myytiin nopeasti täyteen ja yrittäjiltä saimme kiitosta tapahtuman tuomasta vilkkaudesta.”
Yhteisöllisyys näkyi ja tuntui
Kilpailujen järjestelyissä olivat mukana Asikkalan Raikas ry, Asikkalan kunta, paikalliset yritykset sekä suuri joukko vapaaehtoisia. Yhteistyön voima näkyi onnistuneena ja sujuvana tapahtumana.
Kilpailujen johtaja Rinna Ikola Ikola-Norrbacka nostaa esiin yhteisöllisyyden merkityksen:
”Kisat yhdistivät kunnan, seuran, yrittäjät, vapaaehtoiset ja koko yhteisön tavalla, josta voimme olla aidosti ylpeitä.”
Tapahtuma oli myös tärkeä oppimiskokemus:
”Vaikka töitä oli paljon ja uusia asioita tuli vastaan, olimme valmistautuneet hyvin. Siksi itse kilpailupäivät tuntuivat jopa helpoilta – se kertoi onnistuneesta ennakkotyöstä.”
Liikunnan ilo keskiössä
”Halusimme, että liikunnan ilo näkyy ja että liikunta kuuluu kaikille. Erityisen tärkeitä meille olivat paralajien mukanaolo sekä kannustavan ilmapiirin vahvistaminen.” Ikola Ikola-Norrbacka kertoo.
Kilpailupäiviä kuvasi lämmin tunnelma, hyväntuulisuus ja yhdessä tekemisen ilo – juuri ne elementit, jotka tekevät koululiikuntatapahtumista merkityksellisiä.
Katse kohti tulevaa
Kilpailujen päätteeksi perinteinen kilpailusuksi luovutettiin seuraavalle järjestäjälle, Ski Jyväskylälle. Symbolisena viestikapulana toimii Kari Härkösen maailmanmestaruussuksi vuodelta 1985 – arvokas perinne, joka yhdistää sukupolvia ja kilpailuja toisiinsa.
Asikkalan onnistuneet kilpailut jättivät vahvan jäljen niin järjestäjiin kuin osallistujiin.
”Vaikka tapahtumasta on jo kulunut aikaa, kisaviikonlopun lämmin tunnelma elää yhä vahvasti mielissä,” Niina kiteyttää.
Koululiikuntaliitto kiittää lämpimästi kaikkia osallistujia, huoltajia, valmentajia, järjestäjiä ja vapaaehtoisia – yhdessä teitte tapahtumasta onnistuneen 💙