Hyppää sisältöön

Koululiikuntaliiton liittokokouksessa runsaasti hallitusehdokkaita!

Koululiikuntaliitto KLL ry:n vuosikokous keräsi tänä vuonna runsaasti jäsenistöämme mukaan! Jäseniämme ovat OAJ-alueet sekä Suomen luokanopettajat ry. Koululiikuntaliiton tekemä liikuntatyö koetaan laadukkaaksi, monipuoliseksi, merkitykselliseksi ja tärkeäksi – siis sellaiseksi, joka inspiroi niin koululaisia kuin opettajia ja kouluyhteisöjä liittymään toimintaan mukaan. Vuoden 2023 infograafi kertoo, että toimintaamme osallistui 154 520 koululaista ja opettajaa.

KLL päivät 2024 KLL hallitus ja toimiston porukka
Kuva on Koululiikuntaliiton ja KLL -Varsinais-Suomen koulutuspäiviltä. Kuvassa KLL:n hallitus ja toimiston porukka. Kuvassa vasemmalta oikealle: Esa Seretin, Päivi Koskela, Jaana Talja-Latvala, Paula Liljeström, Kristiina Jakobsson, Vesa Haapala, Johanna Korkala, Jani Kangasniemi, Karita Koskinen (Kuvasta puuttuvat Pasi Pesonen, Kiira Piirainen ja Antti Lahti)


Talouden haasteista huolimatta, Koululiikuntaliitossa on hyvä pöhinä päällä. Meillä on vahvat verkostot ja KLL on arvostettu toimija. Hallitus on sitoutunut yhdessä henkilöstön kanssa kehittämään toimintaa ja menestymään myös tulevaisuudessa. Tällaista liittoa on ilo johtaa!

Vesa HAAPALA, PUHEENJOHTAJA

Vuosikokous hyväksyi toimintasuunnitelman 2025 yhteydessä uuden strategiamme. Koululiikuntaliitto KLL ry käynnisti syksyllä 2023 uuden strategiaprosessin vuosille 2024-2027, jossa keskeisiksi teemoiksi valittiin tunnekokemukset, yhteisöllisyys, osallisuus ja varainhankinta. Strategiaa alustivat Camilla Tuominen ja Katri Lehtovaara. Strategiaprosessiin osallistui koululaisia, opiskelijoita ja opettajia Innoduel -työkalun avulla. Saimme runsaasti näkemyksiä liikuntaan liittyvistä tunteista, huolista ja toiveista. Opettajat ja rehtorit olivat erityisen aktiivisia, kun heiltä kysyttiin näkemyksiä liikunnan esteistä, tukitarpeista ja siitä, että, millainen kouluympäristö olisi, jos ihme tapahtuisi.

Vuosikokouksessa tehtiin henkilövalintoja seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Koululiikuntaliitto KLL ry:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa Vesa Haapala. Hallituksen jäseniksi valittiin Johanna Korkala, Kiira Piirainen, Esa Seretin ja Päivi Koskela. Lisäksi hallituksessa jatkaa kauttaan Pasi Pesonen, Karita Koskinen ja Jaana Talja-Latvala. Hallitus valitsee varapuheenjohtajan järjestäytymiskokouksessaan.

Lupauksemme Suomelle:

Lupaus Suomelle
Koululiikuntaliitto KLL ry lupaa tarjota koululaisille ja opettajille liikunnan iloa ja innostavia liikuntakokemuksia. Liikunta lisää henkistä- ja fyysistä toimintakykyä ja edistää oppimista. Liikunnan keinoin koululainen ja opiskelija pääsevät osalliseksi
rakentamaan kouluyhteisöissään omannäköistä toimintakulttuuria.
#LupausSuomelle #LöftettillFinland



Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Kuulet uusimmat uutisemme seitsemän kertaa vuodessa.
Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa uutiskirjeen linkistä.