Hyppää sisältöön

Koululiikuntaliitto KLL ry:n vuosikokouksessa ke 26.5.2021 valitaan uusi puheenjohtaja

Puheenjohtaja -ehdokkaita vastaanottaa vaalitoimikunta:

Koululiikuntaliitto KLL ry:n puheenjohtajuudesta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon su 23.5.2021 mennessä vaalitoimikunnan jäsenille ja sihteerille.

Pyydämme ehdokasta tutustumaan www.kll.fi ja erityisesti https://www.kll.fi/materiaalit/yhteiskuntavastuu/  
Puheenjohtajalta edellytämme laajaa näkemystä kouluajan vapaaehtoisen liikunnan mahdollisuuksista, yleishyödyllisen yhdistyksen toimintaperiaatteista ja dynaamista sekä kannustavaa liiton arvojen ja mission luotsausta hallitustyössä. Tulevalla puheenjohtajalla on hyvä olla valtakunnallista näkemystä ja laajoja verkostoja, joista voi myös motivointi-kirjeessä kertoa.

Infograafi Koululiikuntaliiton toiminnasta vuodelta 2020
Infograafi 2020 KLL:n toimintakuvaus viestinnän, paikkakuntien, toiminnan tulojen ja menojen osalta. Korona-vuoden osallistujaluvut ovat n. 50% normaalivuodesta. Iso osa toiminnasta rahoitetaan omalla varainhankinnalla ja yksityisrahoituksella. Vuonna 2020 yleisavustuksen merkitys on kuitenkin tärkeä 53%.

Vaalitoimikunta 
Raija Vahasalo raija.vahasalo@kirkkonummi.fi /gsm 050-5113090
Pasi Pesonen pasi.pesonen@oaj.fi gsm 040-5934378
toimikunnan sihteerinä toimii Kristiina Jakobsson kristiina.jakobsson@kll.fi gsm 040-5002661

Hallituksen jäsenehdokkuudesta kiinnostuneet voivat tiedustella hallitustyöskentelystä ja halutessaan toimittaa samansisältöisiä motivointi-perusteluja vuosikokouksen käyttöön, mutta muutoin vaalitoimikunta ei erikseen hae hallitusjäseniä. Hallituksessa noudatamme hyvän hallinnon sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo -suosituksia. Hallitustyöskentelystä voi kysyä tarkemmin puheenjohtajalta tai toiminnanjohtajalta.

Koululiikuntaliitto KLL ry:n jäseniä ovat OAJ-alueyhdistykset ja Suomen Luokanopettajat ry .

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Kuulet uusimmat uutisemme seitsemän kertaa vuodessa.
Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa uutiskirjeen linkistä.