Hyppää sisältöön

Power Mover

Power Mover liikuttaa koko koulua

Vuonna 1996 alkanut tanssitoiminta on 25 vuoden aikana tanssittanut yhteensä yli kahta miljoonaa koululaista opettajineen!
Power Mover koostuu yhteistanssit sisältävästä videosta, sekä ”Oman tanssin kisasta” alue- ja finaalitapahtumissa. Videomateriaaleja hyödynnät harrastusviikolla omassa harjoittelussa, kavereiden kanssa tai luokassa. Tanssi sopii kaikille eikä vaadi erityisiä tiloja. Power Moverissa liikkuu koko koulu, niin tytöt kuin pojat yhdessä. 

Luovuus liikkeelle

Oman tanssin kisa on tarkoitettu lasten ja nuorten omille ideoille toteuttaa tanssiesitys. Luovuus ja omaperäisyys, sekä ilmaisu saavat tilaa tanssikisassa. Kisaan voi ottaa osaa niin soolo-, kuin ryhmäesityksillä. Osallistua voivat kaikki peruskoululaiset ja toisen asteen opiskelijat ikärajojen puitteissa. Poikkeuksellisesti viime ja tänä vuonna esitykset toteutetaan videoiden kautta.
Kaikille tanssista kiinnostuneille on tehty vuosittain ilmestyvä Power Mover video. Videolla on yleensä kaksi tanssia, joista toinen on suunnattu tanssia aloitteleville ja toinen sitä harrastaville. Tarkemmat tiedot tanssikisasta ja Power Mover videosta (klubi) löytyvät niiden omilta sivuilta linkin alta.

Power Mover Disco
Ryhmä tanssii Power Mover Discossa

Tutustu Power Mover opetukseen!

Uusi Power Mover video 2021 ilmestyi tammikuun alussa. Videon kaksi uutta tanssia ovat saaneet hyvää palautetta. Nyt on upea mahdollisuus tutustua Power Mover tanssinopetukseen!
Tilaa toinen Power Mover 2021 tanssinopetus tutustumistarjouksena 16 eurolla. Tilaus on voimassa toistaiseksi eikä se sido jatkotilaukseen. Power Mover klubimaksu, jolla saa molemmat tanssit ja paljon liikuntavinkkejä, mm. Sankarit toiminnoistamme on 39€/ vuosi/ koulu.
Tutustumistarjouksena voit valita joko ”Elämä on disco” -tanssin Tiia Redsven-Heinon opettamana tai Whippaan -tanssin Sebastian Visan opettamana. Tiian tanssissa on helpohkot liikkeet ja se sopii erinomaisesti tanssia aloitteleville lapsille.
Toinen tanssi on tanssija-koreografi Sebastian Visan tekemä ”Whippaan”, johon hän on tehnyt myös musiikin. Sebastianin tanssissa liikekieli on sekoitus show- ja street-tanssien letkeää ja iloista menoa. Tilaus sisältää sekä tanssinopetuksen että siihen liittyvän musiikin ladattavana tiedostona.
Tee tilaus tästä!

Jaa somessa:

Kysy lisää henkilökunnaltamme

Terho Tomperi

Kehittämispäällikkö


yksilökilpailut, Power Mover

050 5142 498 terho.tomperi@kll.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Kuulet uusimmat uutisemme seitsemän kertaa vuodessa.
Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa uutiskirjeen linkistä.